| Etusivulle | Toimintakertomus 2007 | |||||||||||||||
| Yhdistys | ||||||||||||||||
Vihdoin myös pohjalaiskunnat saivat oman elokuvakeskuksen, kun Elokuvakeskus Botnia ry (Filmcentrum Botnia rf) perustettiin Vaasassa 23.3.2007. Elokuvakeskuksen suunnitteluun oli saatu tukea opetusministeriöltä. Elokuvakeskuksen kotipaikkana on Vaasa ja toiminta-alue kattaa Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja on Vesa Heinonen (Vaasa) ja hallituksen jäseninä ovat varapuheenjohtaja Riitta Raikio (Kristiinankaupunki), Anssi Luoma (Ylistaro), Marita Nyrhinen (Seinäjoki) ja Ilkka Salomäenpää (Vaasa). Hallituksen sihteerinä on toiminnanjohtaja Klas Fransberg. Elokuvakeskus on kolmen maakunnan yhteinen elokuvakeskus, joka pyrkii edistämään alueen elokuvakulttuuria. Elokuvakeskus järjestää esimerkiksi elokuvatapahtumia, -seminaareja ja -festivaaleja, harjoittaa elokuvakulttuurin tallennus- ja tutkimustoimintaa, sekä mediakasvatusta. Elokuvakeskus Botnia toimii molemmilla kotimaisella kielellä ja tekee yhteistyötä Finlandssvenskt Filmcentrumin kanssa. Elokuvakeskus Botnia tukee jo olemassa olevaa toimintaa sekä luo toimintaedellytyksiä uusille ideoille. Toiminnassa huomioidaan esimerkiksi alueella toimivat elokuvakerhot ja -yhdistykset. Suomen elokuva-arkiston yhteistyötaho Vaasassa (Elokuvan ystävät ry) kuuluu elokuvakeskuksen verkostoon. |
||||||||||||||||
| Yhteystiedot | ||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||
| Nature Film Net | ||||||||||||||||
| Wildlife Vaasa | ||||||||||||||||
| Linkit | ||||||||||||||||
![]() |
||||||||||||||||
| Jatka | ||||||||||||||||
| Copyright Elokuvakeskus Botnia 2007 | ||||||||||||||||