Etusivulle
Elokuvamuistot kerätään talteen!

”Vaasalainen Elokuvan ystävät ry. -niminen yhdistys näytti elokuvia Ritzissä, Kirkkopuistikon varrella vuosina 1996-97. Tarinan kertoja oli koneenkäyttäjänä yläkerrassa. Hänen tehtäviinsä kuului myös ovien sulkeminen näytäntöjen jälkeen. Hän mainitsee, että usean kerran, kun hän lähti konehuoneesta alas varsinaiseen teatteriin, kuului epämääräistä kolinaa ja pauketta. Kun hänen sitten piti sulkea teatterin ovet, ne olivatkin jo kiinni, vaikkei kukaan muu ollut voinut niitä sulkea. Kertoja arvelee, että elokuvateatterin entiset koneenkäyttäjän halusivat näin antaa apuaan ja osoittaa hyvää mieltään, koska teatteri elokuvayhdistyksen ansiosta oli jälleen alkuperäisessä käytössään, eikä sitä pidetty jonain muuna kokoontumistilana, kuten edellisen vuoden kuluessa oli ollut asianlaita.”

Näin kertoo Ritzin ja Wasa Palatsin entinen koneenkäyttäjänä...

Mikä on sinun mieleenpainuvin elokuvamuistosi? Koska näit ensimmäisen elokuvasi? Missä teattereissa elokuva esitettiin? Mitä silloin tapahtui?

Elokuvakeskus Botnia pyytää nyt pohjalaisia muistelemaan elokuviin ja myös elokuvissakäyntiin liittyviä kokemuksiaan. Jos sinulla on mielessäsi sävähdyttävä, liikuttava tai muulla tavoin erityinen tapaus, jonka muiston haluaisit jakaa kansaamme, kirjoita se ylös ja lähetä meille!

Elokuvamuistokampanja alkaa 17.1 ja loppuu 30.7 2008 ja on suunnattu yli 18-vuotiaille - sekä tavallisille elokuvakävijälle, että ammattilaisille (alalla toimivia tai olleita teatteriomistajia, koneenkäyttäjiä, lipunmyyjiä...).

Elokuvakeskus Botnia käynnistää kampanjan kerätäkseen Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan asukkaiden elokuvamuistoja elokuvakeskuksen arkistoon, jossa niitä tullaan myöhemmin käyttämään mahdollisesti elokuvakeskuksen tutkimus- ja julkaisutoiminnassa. Myös lapsille ja nuorille tarkoitettu kirjoituskampanja tullaan myöhemmin järjestämään hieman erimuotoisena.

Lähetettyjen kirjoitusten pituutta ei haluta säädellä, mutta noin kahden tai kolmen liuskan tekstit ovat elokuvakeskuksen taholta toivotuimpia. Tyyli on vapaa, niin murteella kerrotut kuin kirjakieliset tarinat kelpaavat. Kirjoittaa voi kummallakin kotimaisella kielellä.

Elokuvamuistonsa lähettäneiden kesken arvotaan elokuvalippuja lähimpään elokuvateatteriin. Elokuvamuistoihin tuleekin lisätä omat yhteystiedot. Kirjoitukset voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen projekti@elokuvakeskusbotnia.org tai kirjepostilla osoitteeseen: Elokuvakeskus Botnia, Wolffintie 36 F11, 65200 Vaasa. Lisätietoja voi kysyä sähköpostitse osoitteesta info@elokuvakeskusbotnia.org tai puhelimitse 040 5872171.


Lisätietoja: Klas Fransberg, puh 040-5872171
Sähköposti: toiminnanjohtaja@elokuvakeskusbotnia.org